Laboratorio

Laboratorio

Laboratoriotutkimukset ovat elintärkeä osa eläinlääketiedettä. Eläinpotilaiden oireilu saattaa olla hyvin hankalasti kuvailtavaa ja oireilun syyn selvittäminen on usein mahdotonta ilman laboratoriota. Hoidon edetessä potilaan voinnin seurannan lisäksi kontrollinäytteiden tutkimisella nähdään onko annettu hoito ollut tehokasta.

 

Ennen laboratorioon tuloa

Verestä tehtäviin määrityksiin ohjeistetaan usein potilasta olemaan paastolla 12 tunnin ajan. Tämä perustuu siihen, että joissain määrityksissä ruokailusta johtuva veren rasvapitoisuuden nousu saattaa häiritä tuloksia. Useimmiten verinäyte saadaan otettua hereillä olevasta potilaasta joko neulan kautta tai suonikanyylin laiton yhteydessä. Joskus potilas kuitenkin joudutaan kevyesti rauhoittamaan näytteenottoa varten, näin usein jos potilas on hyvin stressaantunut tai aggressiivinen.

 

Esimerkkejä eläinten laboratoriotutkimuksista

Yleisimpiä verestä tehtäviä määrityksiä ovat puna- ja valkosoluarvot, valkosolujen jakauma ja CRP-tulehdusarvo. Sisäelinarvoista tutkitaan yleisimmin munuais- ja maksa-arvoja sekä verensokeria. Hormonimäärityksistä T4 eli kilpirauhasarvo saadaan kontrolloitua omassa laboratoriossamme.

Koska klinikallamme hoidetaan paljon iho- ja korvapotilaita on mikroskooppi kovassa käytössä. Mikroskoopin avulla tutkitaan näytteitä iholta ja korvista, sekä ihokasvaimista. Informatiivisten ihonäytteiden ottaminen, tutkiminen ja tulkitseminen vaatii harjaantumista. Meillä näitä tehdään rutiininomaisesti. Iholta otetuista näytteistä etsitään usein viitteitä mahdollisista ulkoloisista, jotka ovat lemmikeillä suhteellisen yleisiä. Yleensä iho- ja ulkokorvanäytteiden sekä ohutneulanäytteiden ottaminen sujuu rauhoittamatta potilasta. Väli- ja sisäkorvan näytteiden ottaminen vaatii rauhoituksen, samoin ihokoepalojen ottaminen.

Mikroskooppia tarvitaan myös virtsanäytteiden tutkimiseen. Monessa tapauksessa virtsanäyte saatetaan ottaa jo kotona, varsinkin koirapotilailta. Virtsanäyte otetaan mieluiten aamun ensimmäisestä virtsasta. Virtsanäyte on tutkittava mahdollisimman tuoreena, mutta enintään 4 tuntia vanhana. Näyte otetaan puhtaaseen näyteastiaan ja säilytetään tarvittaessa jääkaapissa. Usein näytteenotossa on hyvä käyttää apuna jotain pitkävartista apuvälinettä, kuten esimerkiksi saunakauhaa, johon näytepurkki kiinnitetään. Kissapotilailta virtsanäytteen ottaminen koti-oloissa on usein haasteellista. Kissan virtsanäytettä voi yrittää ottaa suoraan näytepurkkiin tai avuksi voi käyttää näytteenottoon tarkoitettuja rakeita.

Virtsanäytettä tutkittaessa selvitetään yleensä ns. pikatestin avulla virtsan pH. Ominaispaino mitataan siihen tarkoitetulla mittarilla. Mikroskoopilla katsotaan sakasta mm. tulehdusmuutokset, verisolut sekä erilaiset kiteet. Usein virtsanäytteestä tehdään bakteeritulehduksen määrittämiseksi bakteeriviljely ja antibioottiresistenssimääritys oikean antibiootin valitsemiseksi.

Ruuansulatuskanavan oireilusta kärsiviltä potilailta tutkitaan yleensä aina peräsuolesta otettu solukuva klinikalla ja joskus sisäloisten määrittämiseksi ulostenäyte, joka lähetetään ulkopuoliseen laboratorioon.

Narttukoirilta tutkitaan usein mikroskoopilla pabanäyte, eli emättimen limakalvolta otettu irtosolunäyte. Sen perusteella pystytään arvioimaan kiimakierron vaihetta karkeasti ja erityisesti tutkimaan tulehdusmerkkejä, erityisesti jos epäillään kohtutulehdusta tai emätintulehdusta. Kiiman vaihetta ja astuksen ajankohtaa selvitetään jalostusnartuilta määrittämällä verestä progesteroniarvo. Tämä tutkitaan ulkopuolisessa laboratoriossa ja tulos saadaan seuraavalle päivälle.

Ortopedisiltä potilailta otetaan usein nivelnestenäytteitä, jotka tutkitaan mikroskoopilla tulehdusmuutosten tai muun epänormaalin määrittämiseksi.